Mitkä ovat tekoälyn vaikutukset HR-alaan? 5 suurinta trendiä
HR Webinaaritallenne: Näin tuet yrityksesi osaamisen ja kyvykkyyksien johtamista SD Worx HR:n avulla!HR 7 yleisintä piilokustannusta, joita aiheutuu, jos HR:n digitalisointiin ei investoidaDigitalisaatioPalkanmaksu ei voi katketa, vaikka palkka-asiantuntija olisi poissa – ennakoi, varaudu ja hanki erityisosaaja avuksi PalkkahallintoDigitaaliset henkilöstöhallinnon työkalut luovat arvoa koko yritykselle
Modernit ja digitaaliset HR-ratkaisut ovat yrityksessä kaikkien etu. Niiden avulla taataan, että sekä esimiehet että työntekijät saavat keskittyä olennaiseen eli tehokkaaseen työskentelyyn. Kun hallinnollisiin töihin kuluu vähemmän aikaa, voivat yrityksen kaikki työntekijät keskittyä siihen missä he ovat hyviä, ja missä tuovat organisaatiolleen eniten arvoa.
SD Worx ja Kajaanin ammattikorkeakoulu vastaavat yhteistyöllä työelämän murrokseen
Työelämän murroksesta puhutaan yleisellä tasolla paljon. Käytännön esimerkkejä toimenpiteistä, joilla murrokseen vastataan, on kuitenkin nähtävissä vielä vain vähän.
Palkkapalvelun käyttöönotto: näin onnistut!
Palkkahallinnon ulkoistaminen tehostaa toimintaa ja vapauttaa henkilöresursseja liiketoiminnan tarpeisiin. Mutta mistä tekijöistä sujuva käyttöönottoprojekti on tehty?
Palkanmaksun robotisointi – fiksua vai pelkkä trendi?
Tekoäly, robotiikka, RPA ja automaatio – uusia käsitteitä ilmaantuu jatkuvasti, mutta mitä ne oikein tarkoittavat?
Vahva verkosto nuorten asialla
Tukikummit-säätiö on Sauli Niinistön ja Hjallis Harkimon aloitteesta syntynyt hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Säätiö kerää varoja harrastusten sekä toisen asteen koulutuksessa tarvittavien oppimateriaalien hankkimiseen. Säätiön toimintaan on vuodesta 2007 alkaen tullut mukaan suuri joukko ihmisiä, joilla on halu auttaa suomalaisia lapsia ja nuoria ja estää heidän putoaminen pois harrastuksista ja kaveriporukoista.
ISO 14001 -sertifikaatti kertoo organisaation arvoista
Vastuullisuus on tärkeä osa menestyvän organisaation liiketoimintaosaamista. Vastuullinen organisaatio toimii kestävällä tavalla ja pyrkii minimoimaan toimintansa ympäristövaikutuksia. Kuinka SD Worxilla varmistetaan ympäristön huomioonottavat toimintatavat?
Opas: Digitalisaation vaikutukset palkkahallinnossa
Digitalisaatio on muuttanut organisaatioiden toimintaa vaikuttaen myös työntekijöiltä vaadittaviin ominaisuuksiin ja osaamiseen. Teknologian nopea kehitys on muuttanut työtä ja työntekoa, ja joissain tapauksissa teknologia on korvannut ihmisen kokonaan.
Vastuullisia ja ympäristöystävällisiä valintoja
ICT-alan hiilidioksidipäästöjen on arvioitu olevan globaalisti n. 2 prosenttia kaikista päästöistä. Niinpä alalla toimivien organisaatioiden valinnoilla ja toimilla onkin merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisemisessä. Odotettavissa on, että niin laitteiden kuin palvelujen määrä maailmalla kasvaa jatkossa entisestään. Positiivista kuitenkin on se, että päästöjen ennustetaan siitä huolimatta pienenevän. Tämä edellyttää kuitenkin nopeita toimia ei vain alalla toimivilta, vaan kaikilta organisaatioilta toimialaan katsomatta.
Compliance onnellisen kumppanuuden ytimessä
Luottamus on minkä tahansa toimivan suhteen ydin. Kyseessä ei ole uskon asia, vaan konkreettisten tekojen asia. Kumppanin tulee osoittaa teoillaan olevansa luottamuksen arvoinen.
Seitsemän syytä siirtää palkkahallinto pilvipalveluun
Palkkahallinnon ohjelmistoja hankitaan jo useammin palveluna kuin perinteisenä lisenssinä. Miksi?
Ulkoistettu palkkapalvelu on luottamusbisnestä – miten varmistamme prosessin laadun?
SD Worxilla on käytössä ISAE 3402 varmennusstandardi, jonka avulla tuotamme luotettavaa ja laadukasta palkkapalvelua ulkoistuspalveluasiakkaillemme. Mistä oikeastaan on kyse? Ja mitä hyötyä ISAE 3402 standardista on asiakkaidemme tilintarkastuksessa?
Esittelyssä SD Worxin Kajaanin toimipiste
SD Worxilla on Suomessa on kolme toimipistettä, joista yksi sijaitsee idyllisessä Kajaanissa. Millaisia palkanlaskijoita Kainuusta löytyy, ja kuinka palkanlaskenta oikeastaan käytännössä tapahtuu? Tiesitkö, että Kajaanissa käsitellään jopa 27 000 palkkalaskelmaa? Tällä videolla tutustutaan SD Worxin työntekijöiden arkeen ja toimintaan Kajaanin toimistolla. Tule mukaan!