“Työ SD Worxilla on kuten sen pitääkin olla – ei draamaa, hierarkiaa eikä byrokratiaa”
Senior Developer Jorma Kokkonen on tehnyt ohjelmistokehitystä SD Worxilla yli kahden vuoden ajan. Työ on erittäin haastavaa, mielenkiintoista ja siinä saa ratkaista sellaisia ongelmia, joita kukaan ei ole pohtinut.
Kokkonen vastaa SD Worx Vira -palvelun arkkitehtuurista. Kyseessä on palvelu, jonka avulla organisaatiot voivat välittää lain määräämät ilmoitukset viranomaiselle tulorekisteriin, verohallintoon sekä ammattiliitoille.
Lyhenne Vira tulee yhdyssanasta “Viranomaisraportointi”. SD Worx käyttää samaa palvelua myös sisäisesti.
– Kun asiakas ostaa meiltä kyseisen tuotteen, avataan heille tarvittavat rajapinnat ja aktivoidaan tilatut toiminnallisuudet. Työni ei ole peruskoodarin työtä, vaan vastuulleni kuuluu full stack -kehitys, DevOps sekä servereiden valvonta ja ylläpito, Kokkonen kertoo.
Rauhallinen työote ja uuden opiskelu tukevat haastavassa työssä
Kokkonen kertoo, että hänen työnsä vaatii kykyä käsitellä uusimpia teknologioita, suorituskyvyn optimointia ja suuria datavolyymeja. Ehdoton etu työssä on se, että voi työskennellä rauhallisesti, ja kaikessa tekemisessä on vahva turvaverkko: mitään ei julkaista tuotantoon, mikä aiheuttaisi tuotannossa häiriöitä.
– Työssäni saan sukeltaa syvälle teoriaan, eli puuduttavaa ei ole missään nimessä, hyväntuulinen Kokkonen sanoo ja jatkaa:
– Tässä työssä saa luoda uutta niin paljon kuin haluaa ja kehittymään pääsee rajattomasti. Meillä Agilen periaatteiden mukaisesti kehittäjä päättää itse kuormastaan, eniten arvoa tuottavista tehtävistä tai tuotteista ja tietenkin siitä, milloin haluaa nauttia ansaitun lomansa.
Modernit työvälineet ovat ison yrityksen etu
Vaikka Kokkonen tekee työssään ajoittain monimutkaisia ja hankalia fuusioita ja migraatioita, yleinen tunnelma pysyy tiimissä hyvänä. Kokkosen mukaan kaikki pystyvät toimimaan paineenkin alla fiksusti, mitä tukee se, että haastekohtia saa rauhassa parantaa.
Jos tietty yksityiskohta ei toimi ja aika ei riitä, se siirretään seuraavalle sprintille, jolloin työkuormaan ei tule häiriöitä. Työn tekemisessä auttaa myös se, että uusimmat teknologiat ja alustat ovat kaikkien käytössä. Yksittäisen työntekijän ei tarvitse etsiä parasta työkalua, vaan uusimmat työkalut ovat aina jo käytössä tai testauksessa.
– Suuren yrityksen volyymi näkyy myös siinä, että työvälineissäkään ei kitsastella. On itsestään selvää, että jokainen saa ne työkalut, jotka tarvitsee ja haluaa, Kokkonen kertoo.
Uusin teknologia tekee työstä helpompaa
Työvälineiden lisäksi SD Worx panostaa myös työntekijöidensä kouluttamiseen. Osa vuosittaisesta työajasta on varattu uusien teknologioiden opiskeluun, ja taloon palkataan myös ulkopuolisia kouluttajia.
Kokkonen arvostaa sitä, että työnantaja tekee mahdolliseksi perehtyä syvällisesti uuden oppimiseen, sillä kenellekään ei ole sataprosenttista työtaakkaa.
– Monessa yrityksessä toimitaan vanhoissa ekosysteemeissä, mutta täällä sijoitetaan rahallisesti siihen, että resurssit ja käytetty teknologia ovat oikeasti kunnossa. Toki, kun halutaan toimia teknologian aallonharjalla, niin näin on tehtäväkin. Uuden opiskeluun keskittyminen antaa tilaa hengähtää ja rentoutua, ja samalla voin luottaa siihen, että uusin teknologia tekee työstä helpompaa, Kokkonen sanoo.
Johdon luottamus motivoi
Kokkosen mukaan myös yrityksen johdolla on merkittävä rooli työssä viihtymisessä ja siinä onnistumisessa.
– Meillä on fiksu johtoporras, eivätkä esimiehet hötkyile tai paineista tiimiä. Kun käskyjä ei tule yläpuolelta, tulee aidosti se tunne, jossa jokainen vastaa tuotteestaan itsenäisesti. Tämä motivoi ja herättää mielenkiintoa työtä kohtaan, kuvailee Kokkonen.
Hänen mukaansa työtä tukevat myös tiimin yhtenäiset ajatukset. Erimielisyyksiä ei ole esimerkiksi liittyen työn laatuun, eikä kenelläkään ole kyynistä asennetta työtä kohtaan.
– Kiteytettynä sanoisin, että työ on meillä sitä, mitä sen pitääkin olla. Ei hierarkiaa, ei byrokratiaa eikä draamaa. Asiakkaat tuntuvat melkeinpä kollegoilta, kun yhteistyö on näin saumatonta. Tämä kaikki näkyy myös kasvavassa liikevaihdossa ja ajoittain melkein hämmentävän hyvässä asiakaspalautteessa.
IT-taloille tyypillinen raportointi on osa myös SD Worxin työn arkea. Erotuksena moneen muuhun alan yritykseen SD Worxillä riittää, että tuntikirjaukset loma- ja muine merkintöineen ovat valmiita kerran kuussa.
– Monessa yrityksessä on paha tapa keskittyä enemmän järjestelmien täyttämiseen ja raportointiin, mutta sillä tavalla itse työ ei valmistu. Meillä painopiste on itse työssä, Kokkonen kertoo.
Ei turhia palavereja ja mahdollisuus etätyöhön
Kokkonen kertoo, että SD Worxissä ei palaveerata palaveeraamisen ilosta, vaan aina tietyn syyn takia. Kokkosen tiimi kokoontuu viikossa 15 minuutin ajaksi maksimissaan kaksi kertaa, mutta kertoja voi olla yksikin. Myös sataprosenttinen etätyö on ohjelmistokehittäjille mahdollista.
Työntekijät voivat olla vaikka kesämökillään, mutta myös matkustaminen ja ulkomailta työskentely onnistuu sovituissa puitteissa.
Osalle toimistolta työskenteleminen on parempi vaihtoehto. Toimistolla työtä voi tehdä kävelymatolla tai pilatespallon päällä istuen, ja tauon aikaan voi rentoutua keinussa tai sohvasängyissä. Hyvät kahvikoneet ja neljä erilaista jauhatusvaihtoehtoa laadukkaaseen espressoon Kokkonen mainitsee erikseen, ja myös tuoreet aamiaiset saavat kehuja.
Parasta asiaa työssään Kokkonen kuvaa sanalla luottamus.
– Johto luottaa meihin, ja me saamme tehdä työtä parhaaksi katsomallamme tavalla. Tunnemme toisemme etunimeltä ja työn jäljestä. Hölmöjä sääntöjä meillä ei ole lainkaan, vaan niillä on aina järkiperuste. Ympärilläni työskentelee fiksua ja sitoutunutta porukkaa, jolta voi aina kysyä apua tai vinkkejä. Usein käy myös niin, että kysyessäni tiimiläiseltäni, onko hän ottanut tiettyä asiaa huomioon, hän vastaa jo korjanneensa asian.