Suomalaisten työmotivaatio on Länsi-Euroopan heikoimmalla tasolla, vaikka olemme maailman onnellisin kansa
22. huhtikuuta 2024
Tuoreen eurooppalaisen kyselyn mukaan suomalaiset ovat muihin eurooppalaisiin verrattuna tyytymättömiä työhönsä. Suomalaisten motivaatio ja intohimo ovat Euroopan heikoimmasta päästä: ainoastaan Serbiassa työntekijät ovat vähemmän motivoituneita työhönsä. Tämä siitä huolimatta, että Suomi on seitsemättä vuotta peräkkäin valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi.
SD Worxin teettämän laajan kyselyn mukaan 59,1 prosenttia suomalaisista kokee olevansa motivoituneita työssään. Tämä on vähemmän kuin eurooppalaisten työntekijöiden keskiarvo, joka on 65,2 prosenttia. Heikointa motivaatio on Serbiassa (51,4 %).
Kaikista motivoituneempia työntekijät ovat Alankomaissa (76,5 %), Romaniassa (73,6 %) ja Itävallassa (72,4 %). Alankomaat sijoittui kuudennelle sijalle myös tuoreessa World Happiness Report -tutkimuksessa, jossa Suomi sijoittui ensimmäiseksi.
Kyselyssä selvitettiin motivaation lisäksi myös työtyytyväisyyttä ja sitoutumista työnantajaan. Kaikkiaan 68 prosenttia suomalaisista on yleisesti ottaen tyytyväisiä työhönsä ja 67,1 prosenttia on sitoutuneita työnantajaansa.
Suomalaisten työtyytyväisyyttä kuvaava luku on hieman matalampi kuin Euroopan keskiarvo: 73,2 prosenttia. Sitoutuneisuus suomalaisilla on samalla tasolla kuin muilla eurooppalaisilla.
Italiassa sen sijaan vain reilu puolet työntekijöistä (53,1 %) on sitoutunut työhönsä, kun taas Romaniassa peräti 84,4 prosenttia kokee olevansa sitoutuneita.
SD Worxin teettämä tutkimus toteutettiin helmikuussa 2024 yhteensä 18 Euroopan maassa. Kyselyyn osallistui yhteensä 5 118 yritystä ja yli 18 000 yritysten työntekijää.
Heikko motivaatio, ei ylitöitä
Vaikka suomalaiset eivät motivaatiossa pärjää muille eurooppalaisille, kyselyn perusteella työntekijöiden on täällä kuitenkin mahdollista keskittyä työssään olennaiseen ilman ylimääräisiä ponnisteluja, kuten ylitöitä tai työtä säännöllisen työajan ulkopuolella.
Lähes puolet suomalaisista (46,7 %) on täysin samaa mieltä mahdollisuuksistaan keskittyä olennaiseen. Kaikista eurooppalaisista vain kaksi viidestä (39,4 %) oli tällä kannalla.
”Vaikka teettämämme kyselyn perusteella suomalaisten työntekijöiden motivaatio ja työtyytyväisyys jäävät alle eurooppalaisen keskiarvon, on merkittävää, että meillä on muita paremmat mahdollisuudet keskittyä työssä olennaiseen. Tämä on vahva perusta, jolle rakentaa, kun tavoitteena on luoda entistä motivoivampi ja tyydyttävämpi mutta myös tuottava ja innovatiivinen työympäristö”, Suomen SD Worxin maajohtaja Mikko Uotila sanoo.
Yli puolet suomalaisista kokee työnsä vaativaksi tai stressaavaksi
Tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset kokevat työnsä myös henkisesti vaativaksi tai stressaavaksi. Näin vastasi kuusi kymmenestä (59,3 %) suomalaisesta. Serbiassa ja Italiassa tilanne on kuitenkin vielä haastavampi: serbialaisista peräti 72 prosenttia ja italialaisista 70,5 prosenttia kertoi työnsä olevan henkisesti vaativaa tai stressaavaa.
Vaikka suomalaisilta uupuu motivaatiota ja intohimoa työtä kohtaan, haasteita työssämme riittää. Kaikkiaan 75,1 prosenttia suomalaisista kertoi kyselyssä, että he kokevat työnsä haastavaksi.
Suomalaisten kokemus työn haastavuudesta on hieman korkeammalla tasolla kuin muilla eurooppalaisilla keskimäärin, joista 71,4 prosenttia kokee työnsä haastavaksi. Haastavinta työ on Romaniassa (83,2 %), Saksassa (79,2 %) ja Itävallassa (78,1 %).
”Korkea haasteiden taso voi olla sekä etu että haaste: se voi tarjota työntekijöille mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja ammatilliseen kehittymiseen, mutta samalla se voi myös vaikuttaa kokonaisvaltaiseen työhyvinvointiin. Nämä tulokset korostavat tarvetta löytää tasapaino haasteiden ja hyvinvoinnin välillä, mikä on avain kestävän työympäristön rakentamisessa”, Uotila kiteyttää.
Suomalaiset ovat energisiä ja hyväkuntoisia
Puolet suomalaisista kyselyyn vastanneista (49,6 %) ilmoittaa, että heillä on riittävästi energiaa työpäivän jälkeen, mikä on lähes sama luku kuin eurooppalaisilla keskimäärin (50,1 %). Itävallassa työntekijöiden energisyys on heikommalla tasolla, sillä vain 40,9 prosentilla riittää virtaa työpäivän päätteeksi.
67,2 prosenttia suomalaisista työntekijöistä kokee olonsa terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Luku on hieman eurooppalaisen keskiarvon (64,1 %) yläpuolella.
SD Worxin teettämä kysely toteutettiin helmikuussa 2024 yhteensä 18 Euroopan maassa: Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Kroatiassa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Romaniassa, Ruotsissa, Saksassa, Serbiassa, Sloveniassa, Suomessa ja Tanskassa. Kyselyyn osallistui yhteensä 5 118 yritystä ja yli 18 000 yritysten työntekijää. Tulokset on painotettu, joten ne voidaan yleistää koskemaan kunkin maan työmarkkinoita.
Lisätietoja:
Mikko Uotila
maajohtaja, SD Worx Finland
puh. 040 841 0404
mikko.uotila@sdworx.com
Aiheesta uutisoivat myös:
Kysely: suomalaisten työmotivaatio on läntisen Euroopan heikoimpia - Talous | HS.fi