Teresa Olszewska SD Worx SAP Solutionsin toimitusjohtajaksi
31. tammikuuta 2024
Euroopan johtava henkilöstöratkaisujen tarjoaja SD Worx on nimittänyt Teresa Olszewskan SAP Solutions -liiketoimintansa toimitusjohtajaksi. Teresa Olszewska raportoi SD Worxin operatiiviselle johtajalle Tom Saeysille.
SD Worx SAP Solutions on hyvässä vauhdissa saavuttaakseen 100 miljoonan euron liikevaihdon tänä vuonna. Näin se on nousemassa Euroopan kolmen suurimman SAP HCM/SuccessFactors -palveluntarjoajan ja -toteutuskumppanin joukkoon, ja sillä on toimintaa 11 maassa.
Uudessa tehtävässään Teresa vastaa SAP Solutions -liiketoiminnan visiosta ja strategiasta mukaan lukien go-to-market -ohjauksen ja SD Worx SAP Solutions -johtoryhmän vetämisen. Teresa yhdistää uuden tehtävän nykyiseen tehtäväänsä Gavdi Polandin toimitusjohtajana. Gavdi Poland on Puolan SAP Solutions -markkinajohtaja, jonka SD Worx osti lokakuussa 2023.
"Uskon, että voimme tarjota parhaita palveluita kansainvälisille asiakkaille globaalisti ja paikallisesti räätälöitynä kotimaisille organisaatioille. Odotan innolla tulevaa tiivistä yhteistyötä sekä asiakkaidemme että tiimini kanssa, jotta voimme vahvistaa SAP-kyvykkyyttämme ja auttaa asiakkaitamme palkka- ja henkilöstöhallinnon haasteissa. Meillä on vahvaa SAP-asiantuntemusta Belgiassa, Alankomaissa, Espanjassa, Iso-Britanniassa, Pohjoismaissa, Puolassa, Ranskassa ja Saksassa, ja olen vakuuttunut siitä, että voimme tehostaa ja laajentaa tätä asiantuntemusta koko Euroopassa. Keskityn auttamaan asiakkaitamme siirtymään vanhoista konfiguraatioista pilvipalveluun samalla kun yksinkertaistamme lainsäädännön monimutkaisuutta eri alueilla ja tarjoamme yhtenäisen ja yksinkertaisemman työntekijäkokemuksen", Teresa Olszewska kommentoi.
"Teresalla on runsaasti kokemusta, sillä hän on työskennellyt SAP-alalla vuodesta 2000 lähtien. Hän työskenteli SAP Polandissa seitsemän vuotta paikallisen SAP HCM (Human Capital Management) -version konsulttina ja tuotepäällikkönä ennen kuin perusti Gavdi Polandin vuonna 2006. Toimitusjohtajana Teresa on johtanut kasvua olemattomasta yrityksestä markkinajohtajaksi, jolla on nykyään 120 hengen tiimi. Olen varma, että hän vie eteenpäin SD Worx SAP Solutions -tarjontaamme ja on loistava johtohahmo, kun jatkamme investointeja laajentumiseen Euroopassa", vakuuttaa SD Worxin operatiivinen johtaja Tom Saeys.