Jürjo haki ensimmäisen kerran Aditrolle jo vuonna 2011, mutta hänen CV:nsä katosi rekrytointiprosessissa.
– Muutaman vuoden kuluttua päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja minut palkattiin palkanlaskijan tehtävään.
Nyt Jürjon ura Aditrolla on kestänyt jo seitsemän vuotta.
Jatkuva kehittyminen innostaa jatkamaan osaamisen kehittämistä
Vuosien varrella Jürjo on toiminut Aditrolla monipuolisissa tehtävissä. Hän toimi myös vuoden sijaisena johtotehtävässä, mutta totesi loppujen lopuksi nauttivansa enemmän asiantuntijan tehtävistä.
– Nautin haasteista ja pyrin jatkuvasti kehittymään asiantuntijana. Vaikka nykyään toimin enemmän perehdyttämis- ja vastuutehtävissä, yritän pitää muistin virkeänä myös käytännön työstä.
Vuosien varrella Jürjo on toivottanut tervetulleeksi Aditron palvelukseen lukuisia uusia työntekijöitä. Hänen opastuksellaan uudet työntekijät perehtyvät palkanlaskennan saloihin.
– Perehdyttäjän asemassa täytyy pysyä jatkuvasti kehityksen harjalla, se pitää työn mielenkiintoisena.
Ura Aditrolla ei käy tylsäksi edes seitsemän vuoden jälkeen
Seitsemän vuoden aikana Aditrolla Jürjo kertoo saaneensa tarpeeksi monipuolisia tehtäviä, jotka pitävät työn kiinnostavina.
– Palkanlaskenta kehittyy alana jatkuvasti, ja jatkuva muutos pitää virkeänä. Erityisesti kiinnostavaa on automaatiokehitys.
Jürjo kertoo, että Aditron lämminhenkinen, tsemppaava työyhteisö tekee työhön saapumisesta joka päivä ilon.
– Juuri työkaverit on yksi Aditrolla työskentelyn parhaista puolista. Ilmapiiri on rento ja positiivinen ja kaikki tsemppaavat toisiaan.
Jürjo Veisberg
Payroll Specialist