Delete Finland Oy valitsi palkkahallinnon ulkoistuskumppanikseen SD Worxin (ent. Aditro)

Lehdistötiedote 4.4.2019

Delete ja SD Worx (ent. Aditro) ovat solmineet palvelusopimuksen Suomen toimintojen palkkahallinnon ulkoistuspalveluista tavoitteenaan tehostaa Suomen organisaation palkkahallinnon prosesseja, ennakoida palkkahallinnon kustannuksia tehokkaammin ja saavuttaa kustannussäästöjä.

Voimakkaassa kasvussa oleva Delete Group Oyj on Pohjoismaiden johtava ympäristöpalveluiden tarjoaja. Yritys on kasvattanut liiketoimintaansa voimakkaasti viime vuosien aikana lukuisien yritysostojen sekä vahvan orgaanisen kasvun myötä. Suomessa Delete työllistää tällä hetkellä yli 700 työntekijää.

”Nopea kasvu ja erityisesti yritysostot ovat tuoneet uusia tarpeita ja vaatimuksia myös palkkahallintoomme. Halusimme tehostaa työläitä ja manuaalisia palkkahallinnon prosesseja ja löytää kumppanin, joka pystyy vastaamaan organisaatiomme tarpeisiin ja skaalautuu tarvittaessa niiden mukaan. SD Worxin (ent. Aditro) kanssa tavoitteemme ei ole vain tehostaa prosessejamme, vaan parantaa palkkapalvelumme laatua ja saavuttaa sitä kautta myös kustannussäästöjä”, kertoo Delete Finland Oy:n HR-johtaja Jukka Marttila.

Palkkahallinnon prosessien manuaaliset vaiheet ovat usein raskaita, kalliita ja alttiita virheille. Deleten tavoitteena on poistaa palkkahallinnon prosesseista rutiininomainen manuaalityö, vähentää palkkahallinnosta aiheutuvia kustannuksia ja helpottaa yhteyshenkilöiden työtä. SD Worxin (ent. Aditro) vakiintuneen projektinhallintamallin ansiosta palvelun käyttöönotto sujuu vaivattomasti ja nopeasti.

”Käyttöönottoprojektin tavoitteena oli tunnistaa kaikki manuaaliset ja tehottomat palkanlaskennan työvaiheet ja prosessit. Kehitämme prosesseja jatkuvasti yhteistyössä SD Worxin (ent. Aditro) kanssa niin, että onnistumme kehitysroadmapin mukaisesti poistamaan turhat tehtävät kokonaan – ja säästämään puhtaasti euroja. Ja nyt, kun palkanmaksu on SD Worxin (ent. Aditro) luotettavissa käsissä, voimme keskittyä myös muihin liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin ja strategisempiin tehtäviin”, Marttila jatkaa.

”Olemme erittäin iloisia, että Delete valitsi SD Worxin (ent. Aditro) palkkapalvelukumppanikseen. Meille ulkoistusprosessien tehokkuus ja laatu ovat ensiarvoisen tärkeitä ja vuorovaikutus asiakkaan kanssa aina keskiössä. Panostamme myös vahvasti jatkuvaan tuotekehitykseen. Tarjoamme moderneja ratkaisuja ja hyödynnämme niissä viimeisintä teknologiaa. Erityisesti tässä yhteistyössä korostuu pitkä kokemuksemme, asiakkaan vuorovaikutuksen sekä uuden teknologian yhdistelmä – jonka ansiosta varmistamme parhaan mahdollisen lopputuloksen”, kertoo SD Worxin (ent. Aditro) myyntijohtaja Ossi Lauronen.

Lisätiedot:

Ossi Lauronen
Myyntijohtaja
puh. 0400 271 809
SD Worx Enterprise Finland Oy

Jukka Marttila
HR-johtaja
puh. 040 1616 222
Delete Finland Oy

SD Worx
SD Worx on Euroopan johtava henkilöstö- ja palkkahallinnon ratkaisujen tarjoaja, jonka avustuksella henkilöstöhallinnosta tulee lisäarvoa tuottava tekijä yrityksille ja niiden henkilöstölle. SD Worx tarjoaa henkilöratkaisuja koko työsuhteen elinkaaren ajaksi työntekijän palkanmaksusta aina osaajien rekrytointiin, palkitsemiseen ja kehittämiseen. Yli 76 000 pientä ja suurta organisaatiota ympäri maailmaa luottaa SD Worxiin ja sen yli 75 vuoden kokemukseen. SD Worx tarjoaa henkilöstölleen ratkaisuja 150 maassa, laskee noin 5 miljoonan työntekijän palkat ja on maailman viiden parhaan joukossa. SD Worxin yli 5 300 työntekijää toimii kahdeksassatoista maassa: Alankomaat, Belgia (HQ), Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Luxemburg, Mauritius, Norja, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Viro. Vuonna 2020 SD Worxin liikevaihto oli yli 825 miljoonaa euroa (pro forma). Lisätietoja: www.sdworx.fi

Delete Group Oyj
Delete on yksi johtavista Suomessa ja Ruotsissa toimivista täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoajista. Konserni tarjoaa asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita kolmella eri liiketoiminta-alueella: Puhdistuspalveluissa, Purkupalveluissa ja Kierrätyspalveluissa. Lisätietoja: www.delete.fi